torstai 18. marraskuuta 2010

Ryhmäpaineita

Bussimatkoilla ehtii pohtia kaikenlaista jännää. Esimerkiksi jonkin aikaa sitten tuli mietittyä seuraavaa...
En tiedä, onko kukaan muu huomannut, mutta useat cosseistani - tarkemmin sanottuna, kaikki, ovat olleet pari- tai ryhmäcosseja. Mistä tämä johtuu? Syitä on varmasti monia, mutta onko kynnys yksin cossaamiseen korkeampi, kuin porukalla? Onko hahmojen sarjoilla väliä, voivatko eri sarjoista cossaavat henkilöt olla kanssakäymisessä keskenään, vai vetävätkö muut saman sarjan cossaajat puoleensa? Voiko ryhmä ylipäätänsä koostua eri sarjojen hahmoista ja silti pysyä koossa?

Oma mielipiteeni asiasta on - näin sekalaisessa hahmoporukassa aikaani viettäneenä - että kyllä, eri sarjoista cossaaminen toimii kyllä, kun kyseessä on ystäväporukka. Aivan randomilla porukalla ei niinkään - silloin samasta sarjasta cossaavien seura on houkuttelevampaa.
 Ujoille ihmisille, kuten itse allekirjoittanut, porukassa cossaaminen on turvallisempaa. En todellakaan pystyisi kuvittelemaan itseäni jonnekin coniin aivan keskenäni. Onneksi minulla on aina mukanani uskollinen sidekickini, semla, jonka usein saan mukaani cossaamaan ja lähes aina samasta sarjastakin. Ensi vuodellekin kaikki suunnitelmani ovat vähintään paricosseja hänen kanssaan - ja tottai kai mahtava Vesperia -ryhmä, jossa molemmat toki olemme(ei, en koskaan väsy mainostamaan tätä ryhmää).
Tietenkin se, miten haluaa ja pystyy cossaamaan riippuu täysin henkilöstä itsestään, mutta minä ainakin olen huomannut että porukassa on hauskempaa. Mitä useammin samalla porukalla cossailee samasta sarjasta, sitä tiiviimmäksi ryhmä muuttuu. Näin minä ainakin uskon.


Minulle kynnys yksin cossaamiseen on suuri, juuri tuon ujouden takia. Enkä ooikeastaan pidä edes siitäkään, että olen porukastani ainoa eri sarjaa cossaava. EIhän se mitenkään kamala rikos ole, ei laisinkaan, mutta... minulle tulee siitä orpo olo. Toisaalta, ei pitäisi cossata samasta sarjasta vain sen takia ettei olisi yksin jostakin toisesta, aivan erilaisesta sarjasta. Jokainen kuitenkin päättäköön itse, mitä mieltä on asiasta.

Ensi viikolla saatan saada aikaiseksi kirjoiteltua WIP -merkinnän Venäjän takista ja päiviteltyä muutenkin ensi vuoden suunnitelmia.
Harmittaa muuten etten löytänyt esim. aiheeseen sopivaa kuvaa vuoden 2008 Animeconista. Pah.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti