perjantai 10. joulukuuta 2010

WIP: Näin syntyy Venäjä

Uhkasin jo jokin aika sitten laittaa juttua tästö keskeneräisestä puvustani, mutta se vähän jäi syystä tai toisesta - joista yksikään ei todellakaan ole se, etten tehnyt sitä.
Enivei, tarkoitus oli saada Venäjä käyttökuntoon uuteen vuoteen mennessä, ja, no.... ei tule. Ei sillä, ettei aikaa tai rahaa olisi ollut, ennemminkin ei vain huvittanut/en jaksanut/kinosti. Ompelun aloittaminen on jostain syystä niin vaikeaa... *valivali* Enkä halua koskea siihen vuorikankaaseen. Piste. Ja kun takkikin on vielä kesken ja pitäisi ommella sen lisäksi housut sekä paita, niin kyllä se aika alkaa jo loppumaan. Varsinkin kun kerrankin on jopa töitä joulun alle.

Mutta katsotaanpas mitä olen saanut aikaan tähän mennessä, ei sitä siltikään enää missään alkutekijöissä olla.
Materiaalit haalin kokoon mm. Eurokankaasta ja Sinooperista ja yhteishinnaksi - siis ainoastaan takkiin - tuli noin 40 €.
Takkikangas on Lado -takkivillaa(9,90€/m), sellaista paksua ja pistelevää ja purkautumatonta. Vähän kuin villakangas, mutta ei ihan niin... villakangas. Sain alennusta 1,98€ koska kankaan nurjalla puolella oli mustaa nukkaa jonka sai nyppimällä pois. Hah. Tätä ostin vähän päälle kaksi metriä.
Vuorikankaaksi valitsin hieman kiiltävän, oikean vuorikankaan - siis Venezia -vuorikankaan(7,90€/m). Sitä ostin hieman alle kaksi metriä - ja jos saan sanoa, en halua koskea tähän. Se on niin.. ohutta. Onnistun varmaan repimään ja tuhoamaan sen kymmenellä eri tavalla ommellessani.
Tarkoitus oli ostaa Eurokankaasta vielä hakasia puvun kiinnitykseen, mutten löytänyt kuin pieniä joita olikin jo kotona. En siis ostanut.
Sinooperista lötyivät sitten loput tarpeet - napit ja koristenauha. Tummanpunaista koristenauhaa ostin viisimetriä, hinta taisi olla vähän päälle euron metri. Punaista sen takia, että ruskeaa tai punaruskeaa koristenauhaa ei löytynyt sellaisena kuin olisin halunnut.
Nappeja ostin kuusi. Hopeisia ja neliskanttisia, koristeellisia nappeja. Hinta 1,50€/kpl. Jyväskylän nappivalikoima on supistunut huomattavasti sen jälkeen kun Askartelupuoti Pia muutti Eurokankaan vierestä Forumin alakaertaan - lopettivat samalla nappien myymisen, eikä niitä oikein muualtakan löydä muita kuin muutamia perusmuovisia.

Näistä kasaantuu Venäjä. Toivottavasti.
Kaavat muokkasin, taas kerran, Suuren Käsityölehden kaavoista. Taisi olla melko uudesta numerosta jakun kaava - eipä sille kamalasti muuta tarvinnut tehdä kuin pidentää ja poistella muotolaskoksia ja muuta. Nyt olen ommellessa päässyt siihen vaiheeseen, että pitäisi ommella loput napit kiinni ja vihdoinkin tehdä se vuori. Ensi kerralla olisi toivottavasti jotain syvällisempää analyysiä vuorista ja toivottavasti ainakin takin osalta valmis puku.

Tältä se nyt näyttää. Olkatoppauksen tarve, luulen ma.



Ensi vuoden suunnitelmille on tullut sen verran muutoksia, että taidan alkaakin tehdä Pattya jo sen verran aikaisemmin, että saisin pidettyä edes takkia penkkareissani. Siihen sitten sukkahousut/tms. ja solkikengät sekä joku peruukki. Kyllähän se menee siinä missä joku muukin puku.
Loppuvuodelle olen semlan kanssa suunnitellut sitten vielä Silver Diamond cosseja. Saattavat kyllä venyä kesälle 2012... Minä olisin Rakan - yllätys yllätys, sellainen kukkaispoika kun on - ja siskoseni olisi Prinssi - the Epicness! Pääsen sitten auttelemaan semlaa, kun tuo Prinssi on aikaa ja vaivaa vaativampi kuin Rakan...
Vaikka sanotaanhan sitä, että yksinkertainen on haastava.

Siinä ne siskoks- siis veljekset on.