perjantai 9. syyskuuta 2011

Kotkasta Traconiin


Tällä kertaa minulla on oikeasti syy päivitysten vähyyteen - aloitin opiskelun ammattiopistossa, kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin ja sen lisäksi muutin tuossa noin viikko sitten omaan asuntooni. Jännää!

Aloitetaanpa nyt kuitenkin. Ensiksi photoshootmatka Kotkaan Vesperian merkeissä. Oli mahtavaa, vaikka koko ryhmä ei ollut paikalla eikä kaikilla paikalla olijoilla ollut puku valmiina.

Edestä taakse - Juusto/Yuri, Ella/Karol, allekirjoittanut/Patty, Aselea/Estelle,
 Minna/Raven sekä semla/Duke piileksii ihana takana. Kuvasta vastasi
Vorona ja avustajana pyöri Luca.


Kotkassa oli ehkä hienon puisto shoottausta varten. Rakastuin täysin, pitää saada uusi shootti Kotkaan joskus! Varsinkin, kun kaikki eivät olleet tällä kertaa etc, mutta myös siksi että nyt koimme hieman takaiskuja esimerkiksi sateisen lauantain vuoksi.  Aselean kengätkään eivät toimineet, kuten piti ja semla onnistui hajottamaan pukunsa tehokkaasti. Myös Ellan puku pääsi shootin jälkeen vielä huoltoon. Itselläni oli ongelmina erityisesti piilolinssit. :| Osaan pistää piilarit silmiin. Oikeasti. Kotkassa vain tapahtui jokin ihmeellinen lagaus, enkä onnistunut tunkemaan mokomia silmiini lauantaina. Sunnuntaina en edes viitsinyt yrittää, linssejäki kun oli vain yksi pari jäljellä. Pppppah.

Lauantain  satoa. ...mitä tässä hei tapahtuu :---D

Suosikkikuva lauantailta!


Setä ja lapset, osa 1
Ne paikat! Tykkään tästä kuvasta muuten tosi paljon.


Setä ja lapset, osa 2

Ja sitten Traconiin! Jopa melkein ihan ajallaan tulee merkintä. Vau. I'm impressed. Tämä Tracon oli epätavanomainen muutamallakin tavalla omalle pienellä joukkiolleni - ensinnäkin, me emme olleet yötä Tampereella, vaan matkasimme kotiin la-su yöksi. Saimme kuitenkin kyydit jokaiseen suuntaan, niin rahaa ei kulunut turhaan! Toisekseen, kävimme myös katsomassa kaikki cosplaykisat - tämä oli muutenkin ensimmäinen kerta, kun olimme kokomnaista kisaa katsomassa. Oli huikeaa, varsinkin kun Tamperetalon Iso Sali on oikeasti... ISO. Puvut olivat myös nättejä ja vaikka olisikin halunnut omien kavereidensa voittavan WCS -karsinnat, oli voittajaparin esitys upea eli onnittelut sinne! Biisinkin tunnistin - en muista enää tarkalleen, mutta taisi olla Immediate Musicin Imperativa tai ehkä Two Steps from Hellin Dragon Rider. Nojaa.

Lauantaina olin Rakan. Jostain syystä puvusta ei ole kamalasti kuvia, siskon kanssa ei alettu suuremmin shoottaamaan. Semlalla olikin hauskaa lauantaina - Prinssin puvussa, vaikka melko kevyt ja ilmava ja yksinkertainen(?) onkin, liikkuvuus on rajattu. Rinnan ja selän yli meneviä nauhoja on pidettävä ylhäällä jatkuvasti, helma on pitkä ja pitkät tekokynnet haittaavat tavaroihin tarttumista. Useampaan otteeseen jouduinkin hoitamaan askareita(esim. maksaminen) siskon puolesta.
Yritän saada kuvia Rakanista viimeistään pukumerkintään :| Voisi shootin tässä joskus pitääkin, kun kerran puku on ja siitä pidän - mutta näistä pitämisen syistä lisää sitten asianomaisessa merkinnässä!
Sunnuntai. Sunnuntaina meillä oli maanmainio Tales of Vesperia ryhmä, jossa jo Kotkassa puuttuvat pukuilijat olivat mukana - eli kymmenen hengen pukuloisto! Huomasin Traconissa pukuani päälle vaihatessani kämmin - olin unohtanut pöksyt/pantsut/shortsit kotiin. Nnnoh, siinäpä sitten vetelin päivän mittaa paitaa alespäin ja olin kumartelematta - taisin selvitä pääasiassa vilauttelematta! Vilautusvaarasta huolimatta oli mahtava päivä.  Shoottailtiin minkä ehdittiin, sillä ryhmästämme jopa kolme - kolme! oikeasti! - napattiin nettipukukisaan, eli aikaa idlaukseen ja yleiseen hengaukseen ei ollut niin paljoa. No, tulipahan sen varjolla mentyä katsomaan sunnuntainkin pukukisa! Pakko sanoa, voitto meni ihan oikealle porukalle esityskisassa - sa laulaminen, herraisäselaulaminen!

Aiempiin lisänä Mintsu/Rita, Vorona/Judith, Luca/Zagi ja mape/Repede! ♥

Nyt kun mietin, pitäisi Pattystakin tehdä se pukumerkintä... nnnoooh, viimeistään JKL shootin jälkeen, kun olisi propitkin tehtynä.
Ostoksia Traconissa en tehnyt melkein yhtään - ostin vain ja ainoastaan kaksi asiaa, sekä sunnuntaina ruokaa. Lauantaina pyörähdettiin Taidekujalla nopeasti ja päädyin ostamaan Alex Mercer avaimenperäkilluttimen. Se on kiva. Olin vähän kahden vaiheilla, olisinkin ostanut sitten Leonardon tai Malikin, mutta päädyin Alexiin. Koska Desusta jo ostin siskon kanssa puoliksi Assassin's Creed tarrojajuttuja. Toinen ostos olikin ihan myyntipöydiltä, taidekirjan nimittäin bongasin. Olin jo sitä pari kertaa katsellut, mutta nyt sain aikaiseksi ostaa kirpaisevaan 30 € hintaan - Dawn: The Worlds of Final Fantasy. Asadfghjklökjhgfdsdd. Yoshitaka Amanon taidetta peleihin I-IV. Rakastan - varsinkin, kun olen nyt kuluneen kesän aikana rakastunut täysin ensimmäisiin Final Fantasyihin ja Yoshitaka Amanon taiteeseen. Ehkä tästä FF -ihastuksestani lisää myöhemmin jossain toisessa postauksessa :----D

Traconista vielä sen verran, että pukuhuoneet. Ne toimivat. Oli tilaa, oli vessoja, oli peilejä... Ehkä enemmän penkkitilaa olisi voinut olla. :/  Cossaajia oli hyviä, ja jopa muutama josta ehdottomasti halusin kuvan  - esimerkkinä M!Hawke ja Assassin's Creed Brotherhood ryhmä. Oli siellä upea Star Wars ryhmäkin, mutta en missään vaiheessa saanut bongattua sitä kuvattavassa ympäristössä. Pah.
(huomaa kansaa, olen huono ottamaan kuvia coneissa. :o )

Noh, ehkä tässä oli kaikki tällä kertaa? Nyt tiskaamaan, kauppaan ja sitten pelaamaan jotakin, mitä posti tänään toi - Final Fantasy IV DS:lle. Excuse me while I fangirl. ♥

ps. mitenni pitkä merkintä?